Pekka Pohjanvirta on vuodesta 1997 toiminut kulutustavaroiden maahantuojana. Perhe asuu Hattulan maaseudulla ja jyrsijöiden rapina väliseinissä ja –katossa harmitti joka syksy. Kaikkia keinoja tuholaisten torjuntaan kokeiltiin, silti pakkasten tultua hiiret ja muut jyrsijät löysivät tiensä kiinteistön seinien väliin. Pahimmillaan joitain yläkerran huoneista ei voinut käyttää, kun myrkkyyn kuolleiden eläinten raadot haisivat niin pahalle.Vuonna 2015 Pekka havahtui jyrsijöiden haittoihin uudesta näkökulmasta luettuaan aiheesta artikkelin. Jyrsijät eivät ole ainoastaan tautien levittäjiä ja asumismukavuuden häiritsijöitä; ne syövät rakennusten lämpöeristeitä, rikkovat kosteuseristeitä eli höyrynsulkuja ja nakertavat sähköjohtoja aiheuttaen merkittävää taloudellista vahinkoa. Viimeinen niitti oli lämpökameralla otettu kuva teollisuushallista, jossa rakennuksen eristyskerros oli jyrsijöiden ”viidakko”. Pekka alkoi suunnitella tehokasta ja helppokäyttöistä sähköllä toimivaa laitetta, jolla estää kokonaan jyrsijöiden pääsy kiinteistöihin.
Reilut kaksi vuotta kestänyt kehitystyö ja pilotointi on saatu päätökseen; tammikuussa 2018 saapui ensimmäinen myyntierä MOUSE OUT –jyrsijänkarkoittimia yrityksen varastoon. Kehitystyö on vaatinut varsin paljon aikaa, työtä ja pääomaa patentteineen, mutta Pekka on tyytyväinen työnsä tulokseen.
MOUSE OUT –jyrsijänkarkotin on helppo asentaa ja käyttää. Sen sähkönkulutus on vuositasolla noin 3 euron luokkaa ja laite on testattu vaikeissa olosuhteissa.
Suojaa kotisi jyrsijöiltä ja tilaa MOUSE OUT –karkotin